Sininen jakku ja hame
Asuun kuuluu vyökin, mutta sopii ilmankin käytettäväksi. Varasin jakun ja hameen valmiiksi silitettyinä tätä päivää varten, mutta tänä aamuna ei vielä huvittanutkaan ottaa niitä käyttöön. Mutta sitten kun sattuu huvittamaan, ovat ne ainakin siihen valmiit.
Jakku ja hame ovat omatekoiset ja olleet blogeissani esillä ennenkin. Jakun olin tehnyt blogiarvonnassa voittamallani 60-luvun kaavalla. Hameen olin leikannut ihan vain toisen hameen mukaan.


Voi miten kaunis väri. Kyllä mallikin on kaunis ja sopii hyvin sinulle.
VastaaPoistaTänään mulla on just tuo hame ja jakku yllä, valkopohjaisen sinipallollisen puseron kanssa. Vaihdoin nämä sinivalkoiset ylle, kun en siinä keltaisessa pitsihörhelössä viihtynytkään tänään. Mutta otti se aikaa tähänkin jakkuasuun tottua. Mulla monesti käy niin, että menee aikaa kun joku vaate rupeaa tuntumaan kivalta pidettävältä.
Poista